Uusimaa

Uudenmaan aluetoiminnan iltatapaaminen 12.2.2013 Helsingissä

Ratkaisukeskeisen työskentelyn ja
morenolaisen lähestymistavan kohtaamisia

Tule mukaan tutkimaan morenolaisen lähestymisen sovellettavuutta ratkaisukeskeisessä työskentelyssä.

Aiheeseen johdattaa työnohjaaja, TRO Ulla Hautajärvi. Tilaisuus on avointa Ratkesin toimintaa, joten mukaan ovat tervetulleet sekä yhdistyksen jäsenet että muut aiheesta kiinnostuneet.

Aika: 12.2.2013 klo 17.30–19.30
Paikka: Helsingin Psykoterapiainstituutti, Elimäenkatu 9 A, 4. kerros, Helsingin Vallila

Psykodraaman ja rooliteorian luoja Jacob Levy Moreno (18891972) aloitti toimintansa Euroopassa ja kehitti psykodraaman ja sosiometrisen teoriansa Amerikassa. Parhaiten hänet tunnetaan psykodraaman, sosiometrian ja ryhmäpsykoterapian isänä. Morenon kehittämän rooliteorian mukaan ihminen syntyy omaksi itsekseen ja toteutuu ihmisenä vuorovaikutussuhteittensa kautta. Morenolaisen ihmiskäsityksen keskeisiä käsitteitä ovat suhde, kohtaaminen ja spontaanisuus.

Illan aikana tutkimme erilaisia kohtaamisia ja erilaisia rooleja sekä mietimme, miten toiminnallinen työskentely soveltuu mm. työnohjaustyöhön.


Tilaisuus on maksuton.

Ilmoittautumiset kahvitarjoilua varten kimmo.tapiala@muutosavux.fi.
 


 

Hyvää syksyn alkua, kaikki Ratkes-ystävät!

Helsingin ja Uudenmaan alueyhteistyö jatkuu: tapaamme tällä kertaa Keravalla 10. lokakuuta 2012 klo 17.30 – 20.00 teemana

NARRATIIVINEN TYÖOTE RYHMÄN OHJAUKSESSA

Alustajana toimii työnohjaaja ja kouluttaja Leena Tammelin.

Tarkemmat tiedot löytyy liitteenä olevasta ”mainoksesta” – kahvitarjoilua varten (5 euroa) toivomme ilmoittatumisia etukäteen.

Iltaan voivat osallistua sekä Ratkes-yhdistyksen jäsenet että myös muut ratkaisukeskeisyydestä kiinnostuneet – voit siis vapaasti lähettää tämän kutsun eteenpäin esim. kolleegoille ja ystäville.

Tervetuloa – toivottavasti nähdään!

Ratkes / Helsingin ja Uudenmaan aluevastaavat:
Bodil Mickels
Kimmo Tapiala
Rainer Suvanto

 

Ks. mainos (pdf).

 


 

 

ARKISTO

 

2012

Suositut Uudenmaan alueillat jatkuvat. Seuraavaksi Helsingissä teemana

Tunteet ja työ – näkökulmia ratkaisukeskeisyydestä ja positiivisesta psykologiasta

Helsingissä maanantaina 19. maaliskuuta 2012 klo 17.30–19.30 jäsenillan aiheena on tunteet työelämässä. Luvassa käytännönläheisiä näkökulmia ratkaisukeskeisyydestä ja positiivisesta psykologiasta. Teemaa tarkastellaan alustuksen, keskustelujen ja harjoitusten kautta.

Illan ohjaajana ja teeman alustajana on sosiaalipsykologi Kati Kärkkäinen. Kärkkäisellä on usean vuoden kokemus ratkaisukeskeisyyden soveltamisesta, tunnetaitojen kouluttamisesta ja Ratkes ry:n puheenjohtajana toimimisesta.

Iltaan ovat tervetulleita kaikki Ratkesin jäsenet sekä ratkes-toimintaan tutustujat. Tilaisuus on maksuton.

Tilaisuus järjestetään Helsingin Vallilassa, osoite Elimäenkatu 9 A, 4. krs. Ovessa lukee Helsingin Psykoterapiainstituutti, tarvittaessa soita summeria. Tilaisuudesta lisätietoa Ratkes ry:n Uudenmaan alueyhteyshenkilö Kimmo Tapialalta p. 050 087 2451.

Ilmoittautuminen kahvitarjoilua varten kimmo.tapiala@hpi.fi

Tervetuloa!
 

2011

Hyvää alkavaa syksyä, kaikki Ratkes-ystävät!

Hyvässä seurassa on mukavaa aloittaa työt ja opiskelut kesän jälkeen: tule Ratkes-iltaan Porvooseen tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja, vaihtamaan ajatuksia ja ideoita sekä kuulemaan illan teemasta:

Kehollisuus ja TRE-menetelmä 22.9.

Aapo Pääkkö (porvoolainen VET-perheterapeutti, psykoterapeutti, työnohjaaja ja TRE-ohjaaja) kertoo aiheesta ja antaa myös käytännön esimerkkejä. Lue aiheesta lisää Ratkes-lehden numerosta 3/2010, sivut 24–27.
 

Aika: Torstai 22. syyskuuta 2011 klo. 17.30–20.00
Paikka: Inveon-koulun tilat, ns. Nimbus-talo, osoite Lundinkatu 8, Porvoo (aivan linja-autoaseman ja torin vieressä; sisäänkäynti sisäkujalta vastapäätä silmälasiliikettä). – Ympäri Etelä-Suomea pääsee Porvooseen helposti bussilla, mahdollisesti myös kimppakyydillä.

Osallistumismaksu 5 euroa sisältää salaatin, kahvia tai teetä ja jotain makeaa. Maksetaan käteisellä paikan päällä – tasaraha, kiitos! Ilmoittautumiset mahdollisimman pian, viimeistään 19.9, jotta ruokaa riittää kaikille. Ilmoita myös jos tarvitset kyytiä tai jos voit tarjota sitä.

HUOM.! Pukeudu mukaviin, joustaviin vaatteisiin (housut), jos haluat kokeilla TRE-menetelmää käytännössä.


Yhteyshenkilö Bodil Mickels, puh. 040 732 6547,
 bodil.mickels [ät] pp.inet.fi
 

 2010 

Konfliktien käsittely ja ratkaisukeskeisyys

Jäsenilta 12.4 klo 17.30–19.30 toteutetaan vuorovaikutteisessa hengessä. Keskustelun alustajana ja ohjaajana on sovittelun ohjaaja Katri Kytöpuu. Tarkastelukulmia Kytöpuu poimii viiden vuoden kokemuksestaan rikos- ja riita-asiain sovittelun ohjaajana sekä Fredrike Banninkin kirjasta Handbook of Solution-Focused Conflict Management (2010).

Iltaan ovat tervetulleita kaikki Ratkesin jäsenet sekä vielä yhdistykseen kuulumattomat ratkestoimintaan tutustujat.

Tilaisuus järjestetään Helsingin Vallilassa, osoite Elimäenkatu 9 A, 4. krs. Ovessa lukee Helsingin Psykoterapiainstituutti; tarvittaessa soita summeria. Tervetuloa klo 17:stä alkaen.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen 10.4. mennessä kimmo.tapiala[ät-merkki]muutosavux.fi.


MARKKINOINTI? – Mitä se tarkoittaa? Miten ratkaisukeskeisiä palveluja myydään?

Tule Porvooseen pohtimaan muiden ratkeslaisten kanssa mm. seuraavia kysymyksiä:

  • Miten työnohjausta, koulutusta, kehittämistyötä myydään?
  • Ratkaisukeskeinen tuote – mikä se on? Onko sellaista edes olemassa?
  • Mitä asiakkaamme haluavat ja miten kysyntä ja palvelujen tarjonta kohtaavat?

Aiheesta alustavat AAPO PÄÄKKÖ (Porvoo) ja TARJA KETTUNEN (Nurmijärvi). Ja sen jälkeen toivomme että tuot omat ajatuksesi ja ideasi yhteiseen pohdintaan!

Aika: torstaina 3. helmikuuta 2011 klo 17.30–19.30

Paikka: Inveon-koulun tilat, ns. Nimbus-talo, osoite Lundinkatu 8, Porvoo (aivan linja-autoaseman ja torin vieressä; sisäänkäynti sisäkujalta vastapäätä silmälasiliikettä).

Ympäri Etelä-Suomea pääsee Porvooseen helposti bussilla. Mahdollisesti järjestetään kimppakyytejä.

Osallistumismaksu: 5 euroa, sisältää ruokaisan salaatin, kahvia/teetä ja vielä jotain makeaa. Maksetaan käteisellä paikan päällä – tasaraha, kiitos!

Voit tulla Porvooseen vähän aikaisemminkin, jolloin sinulla on hyvä mahdollisuus tutustua Vanhan Porvoon kaupunkitunnelmaan: nähdä kauniit puutalot, kiinnostavat pikkukaupat ja viihtyisät kahvilat.

Ilmoittautumiset viimeistään 31.1., jotta ruokaa riittää kaikille! Ilmoita myös, tarvitsetko kyytiä tai voitko tarjota sitä
.
Yhteyshenkilö: Bodil Mickels, sähköposti bodil.mickels[ät-merkki]pp.inet.fi.

 

Konfliktien käsittelyn taito

Helsingissä 12. huhtikuuta 2011 klo 17.30–19.30 jäsenillan aiheena on konfliktien käsittely. Illan ohjaajaana on riita-asiain sovitteluohjaaja Katri Kytöpuu. Luvassa käytännönläheisiä ratkaisukeskeisiä harjoitteita ja sovelluksia. Voit ottaa myös ratkestoimintaan tutustuvan ystävän mukaan. Paikka Elimäenkatu 9 A, 4. krs. Ovessa lukee Helsingin Psykoterapiainstituutti. Lisätietoa ja ilmoittautuminen kimmo.tapiala[ät-merkki]muutosavux.fi.


Ratkes-päivien jälkilöylyt 29.11.10 klo 17.30 - 19.30

Pääkaupunkiseudun aluetoiminta järjestää ma 29.11.10 klo 17.30 - 19.30 tilaisuuden nimeltä ”Ratkes-päivien jälkilöylyt”. Jälkilöylyissä on Ratkes-päiviin osallistuneilla mahdollisuus jakaa parhaita kokemuksiasn, syventää opittua ja saada näkökulmaa käsiteltyihin asioihin. Tilaisuus on mahdollisuus myös sinulle, joka et jostain syystä päässyt osallistumaan seminaariin. Tule mukaan tilaisuuteen kokemaan parhaita paloja Ratkes-päivistä.

Pääkaupunkiseudun Ratkes-päivien jälkilöylyt tilaisuudessa iltaa kuljettaa yhdessä osallistujien kanssa Ratkes-päivien järjestelytoimikunnan jäsen Katri Kytöpuu.

Tilaisuus 29.11.10 klo 17.30 - 19.30 järjestetään osoitteessa Elimäenkatu 9 A 4. krs, Helsingin Vallila. Ovessa lukee Helsingin Psykoterapiainstituutti Oy. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Voit ottaa ystävän mukaan tutustumaan toimintaan. Tervetuloa!

 

KOLLEGATUKI JA VERKOSTOITUMINEN
– yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi

Onko sinulla työkavereita vai teetkö töitä yksin? Missä asioissa ajatusten ja kokemusten vaihto olisi antoisaa kollegan kanssa? Minkälaista tukea kaipaisit ? Mistä löytyvät ne muut ja mitä verkostoituminen ihan käytännössä voi tarkoittaa?

Kuulemme pari konkreettista verkostoitumisen tarinaa, pohdimme omia toiveitamme ja hyödynnämme Ratkes-yhdistyksen antamaa tilaisuutta rakentaa uusia verkostoja. Ja muuten vaan pidämme hauskaa ja viihdymme yhdessä!

Voit myös tulla Porvooseen vähän aikaisemmin, jolloin sinulla on hyvä mahdollisuus tutustua Vanhan Porvoon kaupungin tunnelmaan; nähdä kauniit puutalot, kinnostavat pikkukaupat ja viihtyisät kahvilat.

Aika: Tiistaina 26. lokakuuta klo 17.30–19.30
Paikka: Inveon-koulun tilat, ns. Nimbus-talo, osoite Lundinkatu 8, Porvoo (aivan linja-autoaseman/torin vieressä, sisäänkäynti sisäkujalta vastapäätä silmälasiliikettä)

Osallistumismaksu: 5 euroa, sisältää ruokaisan salaatin, kahvia/teetä ja vielä jotain makeaa.

Ilmoittautumiset viimeistään 22.10., jotta ruokaa riittää kaikille!
Yhteyshenkilö Bodil Mickels, Bodil Mickels bodil.mickels[ät-merkki]pp.inet.fi, puh. 040 732 6547.

 

Kesän huippukokemukset syksyn voimaksi

Aika: tiistai 24.elokuuta 2010 klo 17.30–19.30
Paikka: Helsingin Psykoterapiainstituutti
Osoite: Elimäenkatu 9 A, Helsinki.

Koulutuksellisessa aluetapaamisessa varmistamme kesän huippukokemusten kantamisen syksyyn voimaksi. Mahdollisuus omakohtaiseen kokemukseen ratkaisukeskeisen menetelmän toimivuudesta. Tilaisuus on maksuton. Voit ottaa matkaan mukaan myös Ratkesiin kuulumattoman tutustumaan yhdistyksen toimintaan. Illan ohjaajana kouluttaja Kimmo Tapiala.
 
Ilmoittautumiset kahvitarjoilua varten kimmo.tapiala [ät-merkki] muutosavux.fi.

 

”Paukkuja arkeen”

Torstaina 6.5.2010 klo 17.30
Paikka: Helsingin Psykoterapiainstituutin koulutuskeskus
Osoite: Elimäenkatu 9 A, 4. krs, 00510 Helsinki

Miten sinä voit? Mistä saat energiaa? Mikä auttaa sinua jaksamaan? Tule mukaan tekemään itsellesi ”hyvinvointiresepti”. Saat samalla konkreettisia keinoja parantaa omaa hyvinvointiasi. Alustajana oli  Sonja Vainio - työnohjaaja, business & life coach.

 

© Ratkes ry. Powered by ToimiSait