Puheenjohtajalta Ratkes 2010
Kati Kärkkäinen
Kohtaamisen tiloista ja siitä mihin ne voivat johtaa (3/2010)
Väistyvän puheenjohtajan vilkutus (4/2010)
Hurraa Verso!
Annoimme vuoden 2010 Ratkes-avain-palkinnon Suomen sovittelufoorumi ry:n vertaissovittelutoiminta Versolle. Verso on kouluissa käytettävä ratkaisukeskeinen menetelmä, joka pohjautuu restoratiivisen eli korjaavan oikeuden periaatteisiin. Konflikteja pidetään luonnollisesti arkeen kuuluvina ja ajatellaan, että kun niitä opetetaan ratkaisemaan rakentavasti, niin lopputuloksen ohella myös prosessi on antoisa. Kouluissa sovittelijoina toimivat tehtävään koulutetut konfliktiosapuolia hieman vanhemmat oppilaat.
Vajaalla 400 koululla on Verso-menetelmä käytössään, ja sovittelutilanteista on hyvät kokemukset. Lähtökohtana on sovittelussa olevien välinen ristiriita, ja tavoitteena on estää sen toistuminen. Myönteisellä menetelmällä päästään vakuuttaviin tuloksiin. Selvitysten mukaan lähes kaikki sovittelut johtavat sopimukseen, joka pitää seurannassa.
Yhdistyksemme avainpalkinnon ”julkiratkaisukeskeinen” Verso ansaitsee kauniisti koulumaailmaan istuvasta menetelmästään, jossa toteutuu monikin ratkesin ydin. Verso on läpeensä myönteinen menetelmä sinällään kielteisten tilanteiden ylittämiseen. Se on kaikkien osapuolten kannalta arvostava, ja haettavat arkiratkaisut ovat mallia win-win. Versossa puhutaan tapahtuneesta sen verran, että osapuolille tärkeät kokemukset saadaan huomioitua. Fokus on tulevassa ja ratkaisuissa: Mitä sinä voit tehdä tai luvata, että tilanne ei toistu? Paitsi selkeistä lupauksista niin myös hyvän tahdon iduiksi tulkittavista ilmauksista autetaan rakentamaan myönteisen toiminnan polkuja.
Versossa vaalitaan koulun yhteisöllisyyttä ja lasten osallisuutta omassa ympäristössään. Lapsilla on valttinaan sellaista tajua luokan ja koulun sosiaalisista suhteista, mikä ei aikuisille avaudu. Versossa luotetaan siihen, että lapset ovat luovia ja he tuottavat hyviä ratkaisuja, kun saavat siihen otollisen tilan. Konflikteja ei mestaroida asiantuntijapositiosta vaan sovittelukaavan ohjaamana vertaisasetelmassa.
Ratkaisukeskeisittäin sovittelussa haastetaan välillä sitä, mitä yleisesti pidetään mahdollisena: monimutkaisetkin ongelmat voivat ratketa nopeasti ja kestävästi pohjamutia kyntämättä. Kun jo pieninä harjoitellaan myönteistä tapaa ratkoa hankalia tilanteita ja omaksutaan sovinnollisuuden kulttuuria, se johtanee monenlaiseen hyvään lasten kasvaessa.
Kati Kärkkäinen
Kohtaamisen tiloista ja siitä mihin ne voivat johtaa
Teoksessaan Kukoistuksen käsikirjoitus Pekka Himanen hahmottelee hyvinvointiyhteiskunnan versiota 2.0. Loikka sinne edellyttää katseen siirtämistä ongelmista motivoivan suuriin haasteisiin. Niihin vastaamiseen tarvitaan tuhdisti luovuutta.
Luovuus on Himasen pyramidin huippu, ja pohjalla on oltava riittävää luottamusta ja turvallisuutta, jolloin välikerrokseksi voidaan saada rikastavaa vuorovaikutusta. Se taas puolestaan on kytköksissä porukalle merkityksellisenä olemiseen ja arvostukseen. Kun pyramidi on vireessä, syntyy luovuuden kulttuuri, joka kannustaa ja yllyttääkin yksilöitä toteuttamaan luovaa potentiaaliaan.
Pohdin tätä rikastavan vuorovaikutuksen ja luovuuden vaalimista Ratkesin näkökulmasta. Yksi päätarkoituksemme on verkottaa meitä, joita ratkaisukehys puhuttelee, ja järjestää meille erilaisia tiloja ajatella ja toimia yhdessä. Niin hallitustyössä kuin vaikkapa dialogihautomossa tai satunnaisissa kohtaamisissa ratkeslaisten kanssa vuorovaikutus on monesti tuntunut rikastavalta. Uusia näkökulmia tarjoutuu, innostus tarttuu ja lähtiessään huomaa ajattelevansa asiasta eri tavalla kuin ennen. Yhteisömme toimii ammatillisena energisoijana, ja työmme kautta meistä moni siirtää näitä eväitään laajemmille laitumille.
Millaisia kohtaamisen tiloja Ratkesissa sitten on ja olisi hyvä olla? Suurin ja yhteinen mahdollisuus on Ratkes-päivät, joille kokoonnutaan isolla porukalla. Kouluttajien tuomat ideat ja kollegoiden kohtaaminen laittavat ajatuksia liikkeelle ja synnyttävät uutta.
Yhdistys on tarjonnut taipaleensa varrella erilaisia muitakin kohtaamispaikkoja. Meillä on useamman vuoden ajan ollut hautomoita, jotka on teemoitettu ammatillisen kentän tai muun rajatun tulokulman kautta. Näitä ovat perustaneet tietystä teemasta kiinnostuneet itselleen kätevällä konseptilla, ja hautomotoiminta on tapahtunut lähinnä Helsingissä. Yksittäisillä hautomoilla huomaan myös tiettyä elämänkaarta – alun vireys saattaa hiipua verkkaisempaan tapaamistempoon ja nyykähtämiseenkin.
Valtakunnallisuuden kannalta on ilahduttavaa, että olemme yhdessä hallituksen ja eri puolella Suomea asuvien aktiivien kanssa saaneet paikallistoiminnan taas vireäksi. Nettisivuiltamme (ratkes.fi/yhdistys/paikallistoiminta) saat lisätietoa lähiseutusi mahdollisuuksista. Entä jatkossa? Paikallistoiminta on ainakin mielekästä, koska se tuo toimintaa tasaisempien välimatkojen päähän.
Hautomomuotoisuudessa eli tiettyyn tulokulmaan syventymisessä on siinäkin etunsa. Mukaan tuleminen on avointa, jolloin osallistujissa on niin satunnaisia kävijöitä kuin ”kantakasvoja”. Hautomoon muodostuu oma kulttuurinsa, ja valittujen teemojen ympärillä ollaan yhteisöllisesti. Minulle dialogihautomon tapaamiset ovat usein olleet lataavia kohtaamisia, joiden ajatusvirrassa uiskentelu on aivan omaa luokkaansa.
Sisaryhdistyksemme NLP:n kautta on ollut ilo tutustua myös heidän jäseniltakonseptiinsa, jollaista emme ole Ratkesissa kokeilleet. Kaikille jäsenille avoimet NLP-illat, joiden teemat ovat vaihtelevia, vetävät runsaammin porukkaa paikalle. Niihin tulokynnys lienee mukavan matala, kun kohderyhmänä on koko jäsenistö ja jokainen kerta on erillinen kokonaisuutensa. Jatkuvuutta turvaa, että järjestäminen ei ole yhtä lailla henkilösidonnaista kuin meikäläisessä hautomotoiminnassa.
Myös uudenlaista kohtaamisen paikkaa Ratkesiin on kaivattu, kun ratkaisukeskeisissä psykoterapiaopinnoissa on ollut viime vuosina runsaasti osallistujia – ratkaisukeskeisten psykoterapeuttien omaa foorumia ollaan muodostamassa. Ratkaisukeskeisen psykoterapian kenttä on eläväisessä vaiheessa, ja teemasta kiinnostuneilla riittää varmasti keskusteltavaa ja tilausta toimimiselle.
Henkilökohtaisella tasolla rikastavasta vuorovaikutuksesta saa ideoita työhön ja energialatausta. Ratkes-hallituksen tasolla on pureskeltu parin viime vuoden aikana enemmän sitä, miten ja milloin yhdistyksellä ja lähestymistavallamme voisi olla myös suurempaa yhteiskunnallista merkitystä. Mitä laajempaakin hyötyä paikalliset luovuuden kulttuurit voisivat tuottaa? Himasta seuraillen: mikä voisi olla ratkeslaisten ja Ratkes-yhdistyksen kontribuutio hyvinvointiyhteiskunta 2.0:aan? Miten myös yhteiskunnan tasolla voisimme omalta osaltamme auttaa tuottamaan mahdollisuuksia ongelmiin jumittumisen sijaan?
Kati Kärkkäinen
Väistyvän puheenjohtajan vilkutus
Neljä vuottani Ratkesin puheenjohtajana ovat hilkkua vaille lopussa. Koen yhtä aikaa haikeaksi ja huojentavaksi jättää roolin, joka on ollut niin intensiivinen: energisoiva, innostava ja mielenkiintoinen, välillä tympeä ja turhauttavakin. Elämänmakuinen pätkä yhden yhdistyksen puikoissa ja minulle mitaltaan passeli.
Esitteessämme niin nätisti paketoidut ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyden lähtökohdat puhuttelevat minua ja niiden ympärillä toimiminen jaksaa innostaa. Arjen puheenjohtajuus on kuitenkin niin paljon myös muuta kuin tuota ratkes-sisällöissä kellumista. Melkoinen määrä eforttia menee ”peruspyörityksen” parissa varsin näkymättömässä työssä tyyliin kokousasialistan viilailussa käsittely-ystävälliseksi tai pienten yksittäisten asioiden huolehtimisessa, vaikkapa ”verovaltakirja kuntoon”.
Olen tuntenut usein innostusta ja iloa kaikista teistä, joiden kanssa olen Ratkesissa tehnyt yhdessä tai muuten olemme kohdanneet. Yhdistyksellämme on ihania jäseniä. Moni sisällöltään sinällään tylsä puhelu, kuten auttaminen jäsenrekisterin mutkakohdissa, on kuitenkin ollut pieni hauska kohtaaminen hyväntuulisen ihmisen kanssa. Terveiset esimerkiksi Laurille Paltamosta – asioiden hoitamisen jälkeen sain yllätyksenä postitse kiinnostavan väitöskirjasi. Ratkes-päivillä vaihtelevat ryhmätyökokoonpanot ovat nekin näyttäneet sitä, että antoisaa työseuraa löytyy yhtä lailla oikealta kuin vasemmaltakin vieruspenkiltä. Kaikkien neljän vetämäni hallituksen kanssa olen kokenut tyytyväisyyttä ja uteliaisuutta siitä, miten monipuolista ja kiinnostavaa porukkaa meillä on. Usein etukäteen kinkkiseltäkin tuntunut kokousasia on auennut uudella tavalla, kun monta osaajaa on ajatellut yhdessä.
Matkan varrella olen pohtinut paljon sitä, minne yhdistys tuntuu olevan menossa ja minne sitä olisi tärkeä suunnata. Suuntimisen suhteen on monenlaista ääntä tyrkyllä. Erityisen vilkkaasti kaudellani on keskusteltu siitä, miten yhdistyksen pitäisi edistää psykoterapiakentän asioita. Jonkun mielestä ei millään lailla, toinen toivoo vahvaa kantaaottavaa roolia, kolmas puolestaan muunlaista puuttumista. Erilaisten toiveiden ja koettujen tarpeiden välissä olemme pyrkineet hallituksena luovimaan. Konkreettinen askel eteenpäin psykoterapiasta kiinnostuneille on jaostoiminnan alkaminen.
Samalla kun isoista linjoista on keskusteltu, olemme pitäneet rivijäsenelle näkyvästä ”perus-Ratkesista” tiiviisti kiinni: lehdestä, nettisivuista ja koulutuspäivistä.
Syyskokouksen kokoonpanokin kertoi siitä, että yhdistyksessä on työstetty suuria kysymyksiä. Jäsenistö osallistui harvinaisen runsaslukuisena tulevan vuoden linjaamiseen, ja uuteen hallitukseen oli runsaasti kiinnostuneita tulijoita. Minä jään osallistumaan itselleni nyt sopivan kokoisella siivulla varajäsenenä ja ojennan lämpimin ajatuksin viestikapulan seuraajalleni: tervetuloa puheenjohtajaksi Leena Tammelin!