Ratkes-reksin odotuksia syyslukukaudelle 09

Helteisen lämpimänä elokuun päivänä naputtelen puheenjohtajan palstaani. Ajatukset kiertyvät jo kovasti syyskauteen, ja kun tämän lehden saatte, niin eiköhän syksy jo tuoksahda ilmassa. Hallituksen uuden ”lukukauden” käynnistää ensimmäinen kokous pohjustuksineen. Näiden valmisteluiden keskeltä kirjoitan auki muutaman ajatuksen siitä, mitä puheenjohtajana odotan syksyltä.

Merkityksellisiä keskusteluita on ollut käynnissä Ratkesin ja ratkaisukeskeisyyden paikasta ja vaiheesta. Osaan viittasin lehden 2/09 puheenjohtajan palstallani, ja räväkkää tekstiä näitäkin teemoja sivuten oli tyrkyllä parissa viime lehden artikkelissa. Keskustelut lähestymistavan ja yhdistyksen merkityksestä ja suunnista ovat eläneet toki myös hallituksen sisällä. Tähän pohdintaan ehditään tiiviimmin keskittyä kehittämispäivillämme syyskuun alkupuolella. Sitä ennen valmistuvat jäsenkyselyn tulokset, jotka ovat hyvä peili keskusteluille.

Odotan syksyltä siis jatkoa monille käydyille dialogeille ja keskustelunpätkille – ja näiden pohjilta myös toimintaamme sellaisia uusia ratkaisuja, joissa voimme säilyttää toimivaa vanhaa ja luoda uutta siihen, mihin uutta potkua kaivataan.

Odotan myös ratkaisukeskeisiä kokoontumisajoja ja niiden energisoivaa vaikutusta. EBTA-konferenssi on jo ohi, kun tätä luette, mutta tällä hetkellä mietin vielä järjestelyjä ja kelailen sisältöjä. Uskon, että kansainvälisten tunnelmien haistelu ja monet isommat ja pienemmät esitykset EBTAssa antavat virikkeitä ja virettä omaan ratkes-ajatteluun.

Samoin odotan omia syyspäiviämme, Sallyann Rothia teemalla ”Ristiriidat ja konfliktit ylittävä dialogi”. Päivien sosiaalinen puoli on hauska: tuttujen tapaaminen ja kontaktin saaminen uusiin. Syyspäivien teemakin on tällä kertaa minulle erityisen läheinen. Olen vetänyt Ratkesin dialogihautomoa useamman vuoden. Dialogisuus kiehtoo simppeliydessään ja vaikeudessaan edelleen, ja siihen aukeaa aina uusia tarkastelukulmia.
 
© Ratkes ry. Powered by ToimiSait