Puheita ja tekoja

Tervetuloa kärpäseksi kattoon Ratkesin hallitustyöskentelyyn! Mistä puhumme, mitä toimintaa olemme toteuttamassa?

Alkuvuoden kokouksissamme keskustelu on kiertynyt usein sen ympärille, mitä nykyratkaisukeskeisyys itse kullekin merkitsee. Kun pohdimme sitä, mitä yhdistyksenä tuntuu tärkeältä saada aikaan, palataan tähän merkitysten aukomiseen. Mitä ratkaisukeskeisyys meille tällä hetkellä on, miten se suhteutuu ympäröiviin virtauksiin, keitä jäsenemme ovat ja mitä tarpeita meillä erilaisista tulokulmistamme on.

Toimintavuoden teemaksi on nimetty ”back to basics”. Hallituskeskustelussa olemme tosiaan hakeneet ratkaisukeskeisyyden ja samalla Ratkes-yhdistyksen ytimiä, ja perusasioihin pureudumme myös koulutuksissa. Onnistuneilla kevätpäivillä ydintaidoista koulutti Bill O’Hanlon, syyspäivillä 12.–13.11. otetaan toisenlainen ote ytimiin. Silloin Scot Cooper käsittelee yhden kerran konsultaatioita. Mikä on keskeisintä kun työskentelyaikaa on vähän?

Hallituksessa kytenyt toive verkkosivujen uudistamiseen siirtyy puheista toiminnan tasolle. Vastuuhenkilönä on Kari Krauel, jolle voit  kertoa, mitä sinä toivot Ratkesin nettisivuilta.

Tuoreesti liikkeelle on lykitty työnohjaushautomo, jota koordinoi Tarya Thomasén. Erilaisia ääniä on kuultu sen suhteen, millaisesta tuesta tai yhteisyydestä ratkaisukeskeiset työnohjaajat voisivat hyötyä. Hautomo toiminee ainakin keskustelufoorumina, minkä lisäksi kiinnostusta voisi olla myös koulutusten ideointiin ja järjestämiseen.

Samalla muistuttelen jo pari vuotta pyörineestä dialogihautomosta, jossa muutaman kerran kaudessa tutkaillaan dialogia ja arvostavaa vuorovaikutusta erilaisista tulokulmista. Tuoreimmissa tapaamisissa on tarkasteltu dialogin käyttöä työyhteisökehittämisessä sekä kuntouttavassa opetuksessa ja kokeiltu sokraattista dialogia. Tyypillisesti meillä on alustaja johdattelemassa illan teemaan. Tervetuloa keskustelemaan, mukaan postilistalle pääset minun kauttani!


RATKES 2/2007

Kati Kärkkäinen

© Ratkes ry. Powered by ToimiSait