Matkoilla Mellunmäessä

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki on kieltäytynyt kutsusta Linnan juhliin muun muassa siten, että on kuitannut olevansa matkoilla Mellunmäessä. Minun mellunmäkeni ei liity väistelyyn tai protestiin, vaan kuvaa jotenkin sitä Ratkes-ajatusmatkaa, jota olen jo pidempään tehnyt. Paikka ei tosin ole aito Mellunmäki vaan lähinnä toinen Helsingin lähiö, jossa asun ja jossa pörrättyä on tullut pään sisäisesti. Matkan tuntua on tuonut se, että ajatukset ja tunteet ovat olleet niin monenlaisissa maisemissa. Mellunmäki taas kuvaa sitä, että konkreettisesti en ole kaukana käynyt.

Tässäpä teille maisemakortin kaukainen sukulainen, niin saatte vähän tuntumaa siihen, mitä reissulleni kuuluu.

Ajatukseni ovat risteilleet niin Ratkes-yhdistyksessä kuin ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneessa lähestymistavassa. Olen pohtinut tiivisti sitä, mistä yhdistys on tulossa ja mihin se on menossa. Oma Ratkes-historiani on sellainen, että osallistuin ensimmäiseen koulutustilaisuuteen yhdistyksen perustamisvuonna 1995, ja sen jälkeen en ollut pitkään aikaan kuulolla. Ratkaisukeskeisyyteen lähestymistapana minulla oli elävä suhde koko ajan, mutta yhdistykseen tulin mukaan vuonna 2002. Vuosikokoustunnelmasta intouduin hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Osallistuin neljä vuotta jäsenen roolissa, ja nyt on kolmas vuosi puheenjohtajuutta menossa.

”Alku-Ratkes” 90-luvun puolivälistä on minulle läsnä vain tarinoina: kuultuina juttuina ja silloisten lehtien selailuna. Mitä alkuajoista voisi nostaa esiin näin toisen käden mielikuvina? Ainakin yhdistyksen syntytarinan: MLL:n ratkaisukeskeisen koulutuksen jäljiltä muutama osallistuja jatkoi porukkatapaamisiaan. Mukana oli ihmisiä eri aloilta, ja he olivat innostuneita uudesta lähestymistavasta ja halusivat kehitellä kaikenlaista sen pohjalta. Vaikuttamismahdollisuuksia, kuten lausuntojen antamista, varten yhdistysmuotoisuus alkoi tuntua luontevalta. Kun he lähtivät tyhjästä luomaan jotain, oli vapaus määritellä, mitä yhdessä halutaan tehdä.

Tätä kuvaavat tarinat Lauri Heikkilän puheenjohtajuuskauden kokouksista, joissa ei kuulemma ollut asialistaa. Sen sijaan alettiin leppoisasti miettiä, mistä meidän tänään olisi hyvä puhua. Huokaus: peilaan tätä tuoreimpaan asialistaani, jossa käsiteltäviä asioita ja niiden auontaa oli kolme sivua. Vaikka huokaan menetetyn keveyden puolesta, Ratkes vuonna 2009 lienee aika erilainen kokonaisuus kuin Ratkes vm. 1995. Huokauksen kanssa samaan aikaan tunnen tyytyväisyyttä siitä, missä nyt ollaan – ja välillä tunnen yhtä lailla epäilyksiä suunnista ja kaiherrusta siitä, mitä emme ole ja voisimme olla. Neljäntoista yhdistysvuoden aikana on tehty valintoja tietoisesti ja vähemmän tietoisesti. Sen, mikä näiden valintojen seurauksissa on hyvää ja mikä huonoa, määrittää kukin kokija. Esimerkiksi moni on sitä mieltä, että nykyinen lehtemme on upea. Joku puolestaan kommentoi, että ei enää pidä lehdestä, kun se on niin ammattimainen. Suunnitteilla onkin jäsenkysely, jotta saisimme hallitukseen asti enemmän tuulahduksia teidän jäsentemme erilaisista odotuksista, toiveista ja ajatuksista.

Mikä on muokannut yhdistystä sen elinkaaren aikana? Ratkaisukeskeinen lähestymistapa on ehtinyt kehittyä samat neljätoista vuotta. Yhdistyksen alkuaikoina ratkaisukeskeisyys on ollut eri lailla vastavirtaa kuin nykyisin. Se on ollut poikkeava tapa työskennellä, kun valtaa on keikautettu asiantuntijalta asiakkaalle ja lähdetty hakemaan ratkaisuja ongelmien jäsentelyn sijasta. Vastavoimana toimiminen lienee ollut omalla tavallaan energisoivaa silloisille yhdistysaktiiveillemme.

Ensimmäiset ratkes-intoutuneet ovat levittäneet viestiä laajemmalle. Toimivaksi koettu on levinnyt. Ei ole enää vain muutamia aateveljiä, jotka saavat vastavirtaan uimisessa voimaa toisistaan, vaan enemmän jo massaksi asti ratkes-orientoituneita. Lähestymistapa elää muunlaisten ajattelumallien rinnalla, ja nykyään ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneita elementtejä on erilaisissa puitteissa paljonkin. Terapiakoulutuksissa olevien lukumääriä peilailemalla ratkesia voi tällä hetkellä kuvailla jopa valtavirraksi. Tämä suuntauksen vahvistuminen tekee siitä jollain lailla peruskauraa, ja samalla ehkä herää vähemmän ”aatteen paloa” yhdistyspuolellakin.

Psykoterapiateemaan kannattaa pysähtyä, kun mietitään Ratkes-yhdistyksen ja lähestymistavan kehityskaaria. On hieno juttu, että ratkaisukeskeiselle psykoterapialle on saatu lähinnä yhdistyksen sitkeän työn kautta arvostusta ja viranomaishyväksyntää. Tämä ei ole kuitenkaan ristiriidatonta, kun tarkastelee eri näkökulmista mahdollisia polkuja. Kun on haluttu hyväksyntää tiukasti säädellyllä kentällä, ratkesia on täytynyt sovittaa psykoterapian puolella olemassa oleviin raameihin. Kun on nähty tärkeäksi laulaa riittävissä määrin TEO:n eli nyttemmin Valviran tai Kelan kelpuuttamia lauluja, mitä se on merkinnyt sen kannalta, kenen leipää syömme? Tätä voi peilata siihen, että ratkaisukeskeisyys on lähtenyt luovasta, kokeilevasta ja rennosta työskentelyn tavasta – annoksesta arkista anarkiaa. On haettu sellaista otetta, mikä toimii, sen sijaan, että tehtäisiin jotain ulkoa valmiiksi määriteltyä.

Kun on lähdetty hakemaan ratkes-psykoterapeuteille yhteiskunnallista hyväksyntää ja nimenomaan kelpoisuutta säätelevien viranomaisten silmissä, niin ratkaisukeskeistä psykoterapiaa ja ehkä samalla ratkaisukeskeisyyttä yleisemminkin on täytynyt lähteä uudella tavalla raamittamaan. Avoin kysymys on, mitä tämä muottiin sovittautuminen on tuonut muassaan.

Alku-Ratkesissa moniammatillisuus oli luonnollinen lähtökohta, ja edelleenkin tätä tavoitellaan yhdistyksessä yleisemmin ja konkreettisesti vaikkapa hallituskokoonpanoissa. Haluamme mahdollisimman erilaisia ja monipuolisia vinkkeleitä mukaan. Hautomotoiminnasta osa on kohdistettu ammatillisten kenttien mukaan, kuten työnohjaus- ja valmennushautomo sekä sosiaalityön hautomo. Poissulkevaa tämän nimeämisen ei ole tarkoitus olla – osallistumiseen riittää kiinnostus tulemiseen, vaikka ei tällaisilla työkentillä toimisikaan. Kesäreissumme safarit ovat paraatiesimerkkejä rajoja ylittävästä yhteisyydestä ja aatteellisuudesta.

Kehityskulku, jonka kautta ratkaisukeskeisyys on tullut nykyisellä tavallaan hyväksytyksi, on saanut minut miettimään sitäkin, tarvitaanko Ratkes-yhdistystä enää. Yhdistyksen ja lähinnä yksittäisten ratkaisukeskeisesti toimivien työskentely on jo levittänyt tietoisuutta näkökulman mahdollisuuksista. Silti olen sitä mieltä, että yhdistyksellä on edelleen paikkansa. Yhä on paljon ammatillisia kulttuureja ja tilanteita, joissa asiantuntijavallalla kutistetaan vuorovaikutuskumppania tai ongelmien perkaaminen lannistaa. Arkisella alueella, kuten lasten kasvatuksessa, tunnutaan vielä pitkälti uskovan, että perustaksi sopii uhkailu, kiristys ja lahjonta. Kunnioittavien ja myönteisten kohtaamisten mahdollistamiseksi työskentely on tärkeää edelleen.

Toimimme yhdistystasoisena äänitorvena ratkeslaisille arvoille ja menettelytavoille. Teemaksemme määriteltiin toimintasuunnitelmaan ”Kohti ratkaisukeskeistä yhteiskuntaa”. Tarkoituksena oli tutkailla, mitä kaikkea tuon teeman kautta avautuu. Makustelessamme sitä olemme kaivanneet viilailua, joka muun muassa kunnioittaisi sitä, että ratkaisu- ja voimavarasuuntautunutta, joko sellaisella nimilapulla tai ilman, on jo paljon. Haluamme yhtä lailla tehdä näkyväksi kaikkea sitä, mikä jo toimii, kuin nostaa uusia tuuliakin, joten yhteiskunnallinen teema elää meillä tällä hetkellä muotoilunaan ”Ratkes osana yhteiskuntaa”. Tätä teemaa olemme kaavailleet pitävämme kattonamme yli yksittäisen kalenterivuoden.

Niille, joille ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneisuus on uusi lähestymistapa, yhdistyksellä on toivottavasti paljon annettavaa. Lehden, koulutusten ja erilaisten vertaistapaamisten kautta voi saada uskonvahvistusta omille kokeiluilleen, ideoita ja innostusta. Vaikka ratkes olisi tutumpaakin, ajatuspajatso ei tyhjene. Ratkes erilaisine toimintoineen mahdollistaa dialogisia tiloja, ja dialogissa syntyy uutta. Minä olen kokenut virkistäväksi yhdessä ajattelun erilaisilla hiekkalaatikoillamme. Välillä syntyy ihan uudenlaisia kytkentöjä, välillä tulen muistutetuksi jostain, joka joskus aiemmin tuntui tärkeältä. Pyörän keksiminen voi olla kivaa toisella tai kolmannella kerrallakin…

Mellunmäen maisemakortistani taitaa tila loppua, vaikka rönsyjä ja syventämisen paikkoja riittäisikin. Keskustelu jatkukoon niin Ratkesin kuin ratkaisukeskeisyydenkin paikasta ja roolista, sekä siitä, mitä me näiden ympärillä haluamme yhdessä tai osaporukoissa tehdä. Lähetä ”oma maisemakorttisi” Ratkes-lehteen tai ole muuten yhteyksissä (esim. kati.karkkainen[ät-merkk]mbnet.fi).

Kati Kärkkäinen (Ratkes 2/2009)